Käsityömyymälä Saaga on jälleen avannut ovensa. Nyt avoinna 2-18.12.2011.

HYVÄÄ JOULUNODOTUKSEN AIKAA!

nää ne on niin hauskoja, niin ja kiitos kun seuraat blogini tilannetta niin tarkkaan .

voi luoja varjele kirjoitti 07.11.2011 - 19:56

minä kun jo luulin että itsekritiikki olisi jo lopettanut tään

Ups, mullahan on blogikin. Varmaan tarttis joskus päivitelläkin. Pääsin tuossa elokuun alussa uudelleenkoulutusputkeen. Koulu on kyllä viennyt kaiken ajan ja vähäisestä jäljelle jääneestä vapaa-ajasta on priorisointi viennyt blogin päivittämisen ihan loppupäähän. Sitä tällä hetkellä tekee päivät käsillään ja yrittää kaivaa luovuuttaan ihan koko ajan, niin on nämä harrastusjutut jäänet tosi vähälle. Olenhan minä jotain tehnytkin mutta en juuri kuvaillut, no kuitenkin.

Keskeneräisiä neuleita on jonkun verran, siis päättelemättä. Päättelykeijuhan on päätellyt etttei täällä enää häntä tarvita. Ja voi kuinka väärässä keiju onkaan.

Helmikorukurssille tein malliksi lariateja ja kellon, muutakin, mutta eihän niistä kuvia ole.

Ja koulussa tein hopeasormuksen, ekan ikinä. Pyöreys on lähes täydellinen mutta hiomapaperia olis voinnut käyttää enemmän, reunoissa ja kiillossa on sanomista. Mutta tyytyväinen olen, onhan tämä eka.

Oikealle emaliuunille pääsyä odotellessa kokeilin kotiuuniemalointia. On tosi vaikea laittaa sopivan paksuista emalikerrosta. Toinen ongelma on uunin lämpötila. Hankintalistalle tulikin digitaalinen lämpömittari, kotiuunin säädöt kun eivät niin tarkkoja ole, ainakaan meidän taivaanikusen vanhassa uunissa. Mutta nyt on kokeiltu, ja kokeilut jatkuvat.

Arpaonni suosi ja sain osallistua Helmikeskuksen syyskuun paketin korujen tekijäksi. Paketti oli aivan ihana, kuparia ja syksyn värejä. Viimeistä helmeä myöten käytin kaikki. Paketti on nyt myynnissä, on muuten reilun kokoinen ja melkosen monta korua siitä paketista tekee.

Itselleni yllätyksenä tuli kuinka vaikeaa oli makeanvedenhelmien käyttö muuten kuin solmien. Aivan kuin se loukkaisi helmiä, laittaa nyt vaijeriin kun pitäisi solmia silkkiin. Pääsin yli, ja käytin niitä jopa avaimenperäksi.

Tämmöisestä kasasta lähdettiin liikkeelle.

Näistä mattahelmistä ja kuparisista helmistä (ja muista kupariosista) ja linturiipuksesta tehdystä korusta tuli oma uusi suosikkikoruni. Nämä mattapintaiset helmiäislasihelmet on aivan ihania, koko nauha oli täydellinen ei yhtään hukkahelmeä. Muiden koruja voit ihailla Helmee?-blogissa.

Puuhelmiä oli ihan pakko käyttää muutamaan uuteen huivikoruun ja memorywireen tehtyyn rannekoruun. Makeanvedenhelmet saivat seurakseen perhosia ja linkkejä.

Syksyn punaista lasihelmeä, hyvin passaa kuparin kaverina. Kupariset kolikkolätkät on tyylikkään näköisiä.

Korviksia korujen pariksi

Lopuista helmistä tein rannekorun ja avaimenperän, jonka saa roikkumaan vaikka naulaan. Tämän avaimenperän sijaintipaikka on lääkekaappimmme ovessa. Siinä on tuollainen vanha ihana avain.

Se on niin houkutteleva. Tumma syvä metsälampi. Niin kutsuva, hiisi voi viedä.

Tämäkään eri ole taidevalokuva, vaan leikkimistä tietokoneohjelmalla ;).

Korukoplan haastekorussa käytin upeaa sinistä akaattia, millefioria ja fasettihiottua lasia. Osat hopeoitua korumetallia.

Miun tyttärestä näyttää kehittyneen hyvä valokuvaaja, huomattavasti parempi kuin äidistä. Tämä kuvaaja-tyttäreni on 11-vuotias. Näyttää kehittyvän silmää yksityiskohdille, vai mitäpä sanotte näistä kuvista. Onkohan meidän sukuun syntymässä uusi taiteilijasukupolvi.

PS Ekassa kuvassa on kuvattuna lämpöpatteri ylhäältäpäin.

Ostin itsellenikin Saagasta pari aarretta, neulatyynyn, jossa on tervanarua antamaan nostalgista tuoksua.

Ja koruaarteen. Nappikorun vanhoista metallinapeista. Siinä on mm sodan aikaisia peltinappeja. Painava kuin mikä mutta kelpais vaikka linnan juhliin.

Itse sitten käytin hempeilykiintiön ja tein pikkuprinsessoille kaulakoruja. Nyt nimittäin pitäisi virittäytyä tummien tunteiden tulkiksi. Uusi Korukoplan haaste.

Olen tutustunut joensuulaiseen Kari Helotiehen, joka tekee aivan uskomattoman upeita taidevalokuvia. Hän käyttää vanhaa jalovedostusmenetelmää, sinikopiomenetelmä. (syanotypia) Vuonna 1842 englantilainen matemaatikko Sir John Herchel teki ensimmäiset kokeet valojäljentämisestä rautasuolojen avulla, vaikkakin jo 1725 venäläinen kreivi Bestusheff havaitsi, että rautasuolat muuttuvat valon vaikutuksesta. Kahden eri rautasuolasta tehdyn liuoksen valottuessa uv-valossa syntyy ei-vesiliukoinen pysyvä pigmentti, preussinsininen.

Seuraavat valokuvat on kuvattu neulanreikäkameralla isolle filmikoolle. Happovapaalle akvarellipaperille on sivelty herkistysliuos. Paperin kuivuttua sille on tiiviisti aseteltu kuvan negatiivi, joka on valotettu auringon valossa tai uv-säteilijällä. Valotetusta paperista on vedessä huuhdeltu valottumattomat suolaliuokset pois ja näin jäljelle on jäännyt valotettu osuus, joka muodostaa sinisen kuvan.

Valokuvista otetut valokuvat eivät aivan toista sitä utuista ja herkkää tunnelmaa, mikä niissä on. Aivan kuin digikamera "söisi" pois tunnelman valokuvista. Nähtyäni nämä teokset ja monta muuta Kari Helotien kuvaa, olen vakavasti harkinnut tärkeiden hetkien tallentamista oikealle filmille.

Avajaispäivä on ohi ja kaikki meni hienosti. Jalat lyö setsuuria ja kitalaki kuivana. Tervetuloa Käsityöpaja Saagaan näin virtuaalisesti.Saagahan on Polvijärvellä 10 päivää auki oleva pieni käsityöpaja, jossa on 9 henkilön käsitöitä myynnissä. Kahden upean naisen aikaan saama yritys, jossa minulla on ilo ja kunnia  olla mukana sanomassa mielipiteitäni ja olla kassan takana. Ja tietenkin siellä on myynnissä myös tekemiäni koruja ja kortteja.

Olette lämpimästi tervetulleita myös oikeasti

Nyt alkaa jännittämään. Saaga on valmiina vastaanottamaan asiakkaat. Ja kyllä siitä tuli hieno. Uskaltaa kehua kun oma rooli on ollut lähinnä peesausta. Laittelen huomenna kuvia, en tietenkään nyt illalla muistanut ottaa kameraa mukaan. Koruja sitten urakoin, tässä muutamia niistä.

Yleensä en koruille anna nimiä mutta tällä on "The false empress"

Muutama kello piti tekemän

Pikkuprinsessoille omansa, magneettilukolla

Ensimmäinen usko-toivo-rakkaus-koru (Helmikeskuksen omaa tuotantoa on nämä usko-toivo-rakkaus-jutskat)

Minulla on silmälasit joita en voi käyttää kun teen lähityötä, muuten tarvitsen, että jotain vähän pidemmälle näkisin. Sellaisessa silmälasien on-off-tilanteessa silmälasiketjut on käytännöllisiä.

Ja sitten ihan perussettii vaijeriin pujottelemalla

En taida ihan 70 korttia keretä tekemään, mutta jos laskis tavoitteen 50. Ens keskiviikkoon mennessähän ne pitäis olla valmiina (pitäs tehdä koruja kans...). Silloin aukeaa Käsityöpaja Saaga Polvijärvellä. Tervetuloa muuten tutustumaan ja ostoksille :). Saaga on avoinna ainoastaan 10 päivää, Polvijärvi-päivien ajan ja vähän yli.

Miulla on ollut vaikeuksia löytää inspiraatio. Kun on pakko niin ei sitten millään huvittaisi, löytyisi aina jotain tähdellisempää tekemistä, kuten nettisurffailu tai pokkarien lukeminen. Toisaalta pakko on myös hyvä kannustin.

Aloittelin parin viimeisen päivän korttiurakkaa vähän lämmittelemällä.

Sitten piti hakea vähän fiilistelyä "vaativampiin" kortteihin.

Kenkiä...

ja laukkuja

Ja pari kynttiläkortteja, tällä kertaa en halunut vintagea (tai halusin mutta en tehnyt, tai siis ihan vaan pikkasen)

Lopuksi venyteltiin ennen uutta maratonia.

Kun nyt vaan jostain sais uusia ideoita ettei kovin paljoa toistaisi itseään.

Sain pyynnön tehdä yksinkertaisia puuhelminauhoja ja niihin passelit korvakorut. Kuvaa ottaessa päivä oli puolipilvinen.

Yksinkertaisten pujottelujen jälkeen kaipaa hieman enemmän aivojumppaa ja blingblingiä. Kuva otettu aurinkoisella ikkunalaudalla ja kyllä häikäisi.

Oli parempi hieman varjostaa niin että mustakin näyttäisi mustalta.

Ja se kuvaaminen ei vaan onnistu tuolla mustalla korustandillä. Ei ymmärrä, haluu valokuvauskurssille...Palasin takaisin piirruspaperin päälle, ja sit vielä kun oppis saamaan joka kerta teräviä kuvia eikä vain sillointällöin. Olisin niin halunut kuvaan swarojen upean hehkun.

Korukoplan kierrätyskoruhaaste ja mukanahan minä. Tärkein työväline tässä hommassa oli ratkoja, niin ja silmäneula ja lankaa.

Vetskari rikki, ja siitä se ajatus sitten lähti. Alkutilanteessa oli siis kierrätysnappipurkki, kesämekon rikkinäinen vetoketju ja ompelijan tärkein työväline, ratkoja.

 Ja siitähän syntyy vetoketju-rintakoru, ompelemalla. "Kukan terälehtiin" vielä helmiäiskiiltoiset napit ja voila, se on siinä.

Minun piti tehdä koru tietokoneen muistikammasta mutta se kaatui porattomuuteen, mutta kyllä niistä jotain syntyy, jos ei muuta niin avaimenperiä. Ja takaisin työpöydän ääreen...

Vintagea, pitsejä ja kukkia. Korttitalkoiden osa 1. Tavoitteena on seuraavan kahden viikon aikana saada aikaiseksi noin 70 korttia heinäkuun 13. - 20. päivä auki olevaan Käsityöpaja Saagaan Polvijärvellä. Facebookin ainakin on tulossa profiili, linkitän sitten kun sen linkin saan.

Parit bling-blingit. Vihreät ovat synteettistä turkoosia ja punaiset swaroja, hopealla.

Ja muutama yleiskortti, vähän erilaisia korttikuvia kuin yleensä käytän.

Ja sitten niitä vähän tutumman oloisia korttikuvia. Näitä on tulossa lisää, liimauksistaan kuivuvat parhaillaan.

Henkinen valmentautuminen Korukoplan kierrätyskoruun alkoi kierrätysaskartelulla. Joskus kauan sitten luin jostain blogista, että kaikilla itseään kunnioittavilla askartelijoilla täytyy olla vinyylilevykulho. Tämä kirjoitus tuli mieleeni eräällä kirpparikierroksella, kun bongasin aivan naurettavaan hintaan Paul Oxleys Unitin levyn ja pari muuta.

Minulla on myös hyvä suhde erääseen huonekaluliikkeeseen, aina silloin tällöin saan mukaani kangasnäyte"vihkon".  Mutta männä viikolla tämä suhde räjähti huikeisiin mittoihin. Sain sieltä kolme isoa muovikassillista huonekalukangasnäytteitä.  Pari kukkaroa harjoittelin. Pikkukukkarot ovat olleet myös tosi kauan to-do-listalla. Pari sain aikaan, kuin myös parit kehykset tuhottua. Vielä on jäljellä kolme kukkaronkehystä. Inspiraatio vain loppui kesken. Ehkä kuitenkin valitsen "normaalin" tavan ja kankaan tehdä pussiosan, sillä tämä huonekalukangas on niin vahvaa, ettei ollut neula mennä edes sormustimen avulla läpi, sitkeästi kuitenkin jatkoin kun kerta aloitin. Ompelukonetta en uskaltanut edes kokeilla, olisi saattanut neulat lennellä.

Tässä päivässä on ollut tehdastyön tuntua, kokoonpanolinjalla. Ihan itte kasailin rippilahjan valmisosista, hopeisista kylläkin ja makeanvedenhelmiä koristukseksi. Aika herkkis, mutta niin on tyttökin, jolle nämä menevät.

Käsintehty, se on aika veteen piirretty viiva. Siitä useammankin kerran keskusteltu useassa yhteydessä. Erään määritelmän mukaan tämäkään koru ei olisi käsintehty, koska jaspikset ovat valmiina helminä ostettu. (On muuten tosi huono kiilto niissä) Hopealenkitkin ihan valmiista hopealangasta väännetty. Miulla kun ei sitä hopeakaivosta ole, vaiks tarttis. Missä se oikein kulkee se käsintehdyn raja. Tiukkojen määreiden mukaan ei ne villasukatkaan ole käsintehtyjä, jos ei ole itse lammasta kerinyt ja sitä villaa kehrännyt. Vai onko käsintehty se mitä ei kaupasta valmiina tuotteena saa. Minun määritelmieni mukaan tämä rannekoru on käsintehty.

Sit se ainanen natina kotona. Äitiiii, mul ei oo mitään kivoja korviksia, kaupas olis. Ostetaan mulle korvikset. No, tämä äiti ei kaupasta korviksia osta. Löytyisköhän näistä nyt edes yksi mieleinen pari. Nämä korvikset eivät lukeudu käsintehtyihin, tai no kyllä tavallaan. Ihan itte omin käsin kasasin.

Ihan hirmuisen kammottavan kamala tekemisjumi on ollut ja näyttää jatkuvan. Pienen kannustuksen saaneena sain kuitenkin aikaiseksi jokusen kirjanmerkin. Korttejakin pitäis, ja vaiks mitä muuta tehdä. Mutkun on jumi. Onneksi lisäkannustusta tulee Korukoplan uuden haasteen myötä.

Korukoplan haasteessa halusin jokerikohteen. Sain inspiraationi lähteeksi kuvata elämäni jokea. Kerroinkin siitä jo aikaisemmin. Mielestäni joki kiemurtelee ja mutkittelee, toisinaan valtaisana virtana toisina lähes vedettömänä pienenä uomana. Suomalaisen joen vihreän ruskea väri mutapohjineen on viehättävää, niin suomalaista. Ja sitten tää käyttää perulaista vihreää opaalia ja hopeoituja metalliosia, veden välkettä kuvaamaan on kirkkaat lasiset siemenhelmet. Rakas kissamme Elli toimi kuvausapuna.

Minun jokenihan on Mustijoki ja lähinnä sen sivuhaara Hirvihaaranjoki. Sen läheisyydessä olen viettänyt lapsuuteni ja varhaisteinivuodet. Sitten maailma vei. Ja nyt aikuisuuden The river voisi olla aivan eri näköinen. Tässä korussa peilasin lapsuuttani ja sen ajan muistoja. Tässä vielä joki hieman toiselta kantilta kuvattuna.

Ja koru, mutkittelee, pyörteissä kimmaltee kun valo osuu vesipisaroihin.

Kokonaisena, ilman Ellin apua. Koru on melko lyhyt, ympyriäinen on aivan solisluukuopan kohdalla. (Olikohan tuo nyt oikeaoppinen anatomian sana, no mut kuitenkii, lyhyt on)