Huomio kaikki kortintekijät, uusia ideoita tarjolla edullisesti!!!

Minäkin olen mukana sillä idea sopii tiukoillekin aikatauluille ja kukkaroille.

 

Nea haastoi minutkin mukaan parantamaan kansanterveyttä. Tässä ensin kopio suoraan Nean postauksesta:

PIENI PÄÄTÖS PÄIVÄSSÄ!
En halua asettaa mitään paineita teille, jokainen toimii oman kuntonsa-omantuntonsa myötä. Aikaisemmin puhuttiin "aikuisiän tai vanhuuden sokeritaudista". Nykyään sairastumisvaarassa ovat yhä nuoremmat ikäluokat jopa lapset ja nuoret-ylipainon lisääntyessä. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Terveelliset elintavat lisäävät hyvinvointiasi ja elämänlaatua tässä ja nyt. 
Uusi vuosi ja uudet tavat, olipa päätöksesi käyttää portaita hissin asemasta, kävellä työmatka tai pysäkin väli se on aina sinun oman itsesi parhaaksi. Pienistä puroista kasvaa suuret joet.
Kerro omassa blogissasi mikä on sinun päätöksesi ja kuinka siinä edistyt!
Jaathan haasteen kolmelle blogi-ystävällesi.


Kuulun itsekin riskiryhmään mm sukurasitteiden vuoksi. Tällä hetkellä sokeri- ja kolesteroliarvoni ovat ihan ok mutta ikää tulee koko ajan ja riski sairastua diabetekseen sen myötä. Paino kun ei ole indeksien mukainen. Yritän siis ja tässä julkisesti lupaan
- jättää töissä iltapäiväkahvihyvän syömättä paitsi jos on tuoretta korvapuustia
- käydä joka päivä ulkona kelistä riippumatta mutta pakkasvaraus on pidettävä hypotermian välttämiseksi. Liian usein on kylmä, tuulee liikaa, ei kerkiä, sataa, liian kuuma jne. tekosyitä on riittänyt.

Kasviksia ja hedelmiä en aio lisätä ruokavalioon, sillä silloin menisi omalta kohdaltani jo liioitteluksi. Tällä hetkellä täyttyy kevyesti mainoksen vaatima puoli kiloa päivässä. Hoitoalalla kun kerta olen töissä näen päivittäin vanhuusiän diabetestä ja sen seurauksia. Pidän aihetta niin tärkeänä etten jatka meemiä vaan toivon, että jokainen blogini lukija ottaisi henkilökohtaiseksi tavoitteekseen ennaltaehkäisevän
elämäntavan.