Katja haasteli kertomaan miten ja missä rentoutuu. Tämä on kodissani edelleen se lempinurkkaukseni. Pikkuhiljaa, kuin vaivihkaa olen laitellut joulujuttuja esille. Siivoskellut raivostuttavan hitaasti, nytkin nurkkaukseni kaipaa kipeästi imurointia. Rentoudun ajattelemalla ja suunnittelemalla ja eritoten haaveilemalla. Kädentöistä nyt puhumattakaan, tosin toisinaan tekemättömät käsityöt aiheuttavat stressiä.
Läköilynurkkaukseni hämäränhyssyssä,
2091009.jpg

Olen raivostuttavan saamaton mitä tulee siivoamiseen. Vauhdittaakseni joulusiivouksen etenemistä, tai ihan vaikka normaalin siisteystason ylläpitämistä haastakin teidät lukijat kertomaan minkä paikan kodissani haluaisitte nähdä kuvana täällä blogissa. Tätä "haastetta" olen mielenkiinnolla seuranut eri blogeissa jo jokin aika sitten. Hämäläiset juureni vasta nyt suostuivat ajatukselle julkistaa enemmän kodistani kaiken kansan nähtäväksi, tosin sensuroituna, sillä aion ennen kuvaamista siivota halutun nurkkauksen :). Olen minä tehnyt kädentöitäkin mutta kun se Joulupukin paja ei ole antanut kuvien julkaisulupaa ennen joulupäivää.